tiistai 8. tammikuuta 2019

Lyhyt johdanto Paavalin kirjeeseen roomalaisille


Lyhyt johdanto Paavalin kirjeeseen roomalaisille

Jokaista Raamatun kirjaa aloittaessa lukemaan on hyvä ensin perehtyä kirjan taustoihin, erityispiirteisiin ja rakenteeseen. Ne auttavat ymmärtämään paremmin sisältöä sekä hahmottamaan kirjan sanomaa. Tässä tekstissä saat pienen katsauksen Paavalin kirjeeseen roomalaisille, minkä voit lukea ennen kuin alat lukemaan itse kirjettä.

Roomalaiskirjeen on kirjoittanut Paavali noin vuonna 57 hänen kolmannen lähetysmatkansa loppupuolella luultavimmin Korintissa. Vaikka kirje on ensimmäinen kirje Raamatussa, ajallisesti se on vasta Paavalin kirjeistä kuudes.

Paavalin työn tuloksena evankeliumi oli levinnyt Rooman valtakunnan alueella ja sen itäosien merkittäviin kaupunkeihin oli syntynyt seurakuntia. Nyt Paavalin katse siirtyy länteen päin ja hän haaveilee pääsevänsä ensimmäisen kertaa tutustumaan uskoviin Roomassa, johon oli jo syntynyt seurakunta useampia vuosia sitten. Ennen sinne tuloaan hän päättää kuitenkin kirjoittaa heille kirjeen, jossa Paavali haluaa lyhyesti esitellä itsensä ja kertoa julistamansa evankeliumin pääsisällön perusteellisesti. Kirje onkin pisin ja johdonmukaisin Paavalin kirjoittamista kirjeistä ja on opillisesti tärkeimpiä.

Kirjeen rakenteen voi jaotella eri tavoin. Itse suosin tapaa, jossa ensin jaetaan luvut isoihin kokonaisuuksiin, jolloin saan ensin suuntaviivat sisältöön ja näin hahmotan kirjeen paremmin. Sen jälkeen kirjettä voi pilkkoa pienempiin osiin. Tämä seuraava jaottelu on otettu Sana elämään -kommentaariraamatusta:

USKON PERUSTEET (1:1-11:36)
     Ihmiskunnan syntisyys
     Anteeksianto Kristuksen kautta
     Vapaus synnin otteesta
     Israelin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus

KRISTILLINEN ELÄMÄ (12:1-16:27)
     Henkilökohtainen vastuu
     Paavalin terveisiä

Keskeisin teema roomalaiskirjeessä on vanhurskautus uskon kautta. Muut teemat ovat synti, pelastus, kasvu, Israel ja Jumalan palveleminen. Kirjeen avainjae on: ”Koska siis olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi, meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” Room.5:1

Antoisia lukuhetkiä Roomalaiskirjeen parissa!

Marjaana Rauma
Karhulan Helluntaiseurakunnan pastori

P.s. Paavalin haaveet ja rukoukset päästä Roomaan (Room. 1:10-13) toteutuivat myöhemmin, mutta veikkaan, että täysin toisella tavalla, kuin Paavali oli itse suunnitellut. Hän nimittäin päätyi lopulta Roomaan vangittuna ja kahleissa ja matkalla oli ehtinyt tapahtua monenlaista esim. haaksirikko (kts. Apt.27-28). Jumalan suunnitelmat koituivat kuitenkin evankeliumin menestykseksi.


Lähteet:
Digi -IRT
DigiNovum
Sana Elämään -kommentaariraamattu